Soluta Henkilöstöratkaisut Oy:lle uusi ilme ja julkaisujärjestelmä
Solutan uudet sivut www.soluta.fi julkaistiin aamulla kuuden aikoihin ja se olikin ensimmäinen tämän vuoden puolella tehty asiakastyön julkistus.
Lisäjännitystä projekttin toi Likeit:n HR-ohjelmiston integraatio WordPress 3.31 julkaisujärjestelmän kanssa, mutta hienosti sekin meni! Solutan sivujen ulkoasua freesattiin rankalla kädellä ja samalla julkaisujärjestelmä vaihtui hieman sekavan oloisesta Concrete 5:sta WordPress 3.3.1:n.
Nebulan webhotellin kanssa tuo uusin WordPress ei meinannut ensin tulla toimeen mutta Lemonentryn Pekka Leppäsen avuliaalla otteella nekin ongelmat selvisivät. Tästä suuri kiitos Pekalle! ( Uskomatonta sakkia kyllä tuolla Lemonentryllä kun jeesaavat vaikka sivusto sijaitsee vielä toistaiseksi heidän kilpailijansa webhotellissa! )
Asiakkaan edustajan kanssa käytiin välissä pientä vääntöä listoista ja niiden tarpeellisuudesta, ( Olen vakaasti sitä mieltä, että listoilla saa nostettua tärkeitä asioita paremmin esiin. ) Mutta hyvän ja avoimen keskusteluyhteyden kautta näistäkin yksityiskohdista päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen.
Asiakkaan ja sivujen toteuttajan välinen reilu ja kiertelemätön keskusteluyhteys onkin monesti avainasemassa, jotta työ etenee jouhevasti ja että lopputulosta kehtaa esitellä sekä asiakas että toteuttaja.
Solutan sivut Googlen etusivulle viikossa. Solutan vanhat sivut löytyivät Googlen etusivulta lähinnä hakemalla yrityksen nimeä. Viikko sivujen julkaisun jälkeen sivut löytyvät jo varsin mukavalta sijoitukselta esimerkiksi hakulausekkeella Henkilöstövuokraus Tampere.
Googlen karttapalvelu : Kuinka luot Google Places profiilin 15 minuutissa
Nyt kentältä kuuluu, että joku puhelinmyynti yritys kauppaa tätä palvelua hintaan 600 €.
Nimimerkki AnuM kirjoittaa yrittäjät24.fi foorumilla näin:
nyt osasin kysyä myyjältä, että eikös kyseessä ole palvelu, jonka jokainen yrittäjä voi ilmaiseksi tehdä itsekin. Hän totesi, että he tekevät sen asiantuntemuksella, ja että jos sen tekee itse, ei välttämättä tiedä, mitä sinne pitää laittaa ja että sen voi tehdä väärin.
Google Places profiilia ei voi tehdä väärin!
Googlen mitta tuli täyteen: AdWordsillä rahastaminen loppuu!
Nykyinen asiakkaamme otti yhteyttä viime vuoden puolella kun häntä oli ruvennut ihmetyttämään silloisen Google AdWords – palveluntarjoajan ympäripyöreät puheet.
Palveluntarjoajaa tuntui kiinnostavan vain se, että klikkauksia on tullut. He keskittyivät kehumaan kuinka usein mainosta on klikattu suhteessa sen näyttökertoihin.
Itseäni on harmittanut jo pidemmän aikaa kun osa alan toimijoista on pilannut muuten loistavan Google AdWords – mainostyökalun mainetta epämääräisillä hinnoittelu- ja palvelumalleilla. Näille malleille yhteistä on ollut ainakin se, että asiakkaalla ei ole ollut hajuakaan siitä, kuinka suuri osa rahoista menee varsinaiseen Google mainontaan ja paljonko palveluntarjoajalle.
Hakukoneoptimointia ja internetmarkkinointia ilmaiseksi
Yritys- ja linkkihakemistojen kautta on melko epätodennäköistä saada suoraan maksavia asiakkaita. Mutta jos hakemisto tarjoaa mahdollisuuden lisätä linkin yrityksesi sivuille, niin kannattaa tilaisuus käyttää hyväkseen varsinkin silloin kun linkin saa ilmaiseksi. Parhaassa tapauksessa sivustollesi osoittavat linkit voivat nostaa sivustostosi sijoitusta reilusti ylöspäin Googlen hakutuloksissa. Tavallisesti linkityksien vaikutukset sijoitukseen ilmenevät 1 – 4 kuukauden päästä.
Yrityksesi tiedot Google Maps – karttapalveluun ilmaiseksi

Muutama puhelinmyyntiyritys kauppaa aktiivisesti yritysprofiilin lisäämistä Google Maps – karttapalveluun. Hinta on vaihdellut tietojeni mukaan 200 – 400 € + alv välillä. Kyseenalaista tästä tekee se, että muutaman yrityksen käyttämä myyntipuhe on tehty sellaiseksi että, asiasta tietämätön saa helposti käsityksen, että puhelu tulee Googlelta itseltään.
Tähän hintaan on luvattu mm. yrityksen tiedot Googlen karttapalveluun koko yrityksen eliniäksi. Mielenkiintoisen tästä lupauksesta tekee se, että Googlen sopimusehtojen mukaan Google voi lopettaa kyseisen palvelun käytännössä koska tahansa.
Facebook profiili ei ole tarkoitettu yrityksille, pelasta tilanne ja luo Facebook sivut
Yrityksille on ilmeisesti viimeaikoina tullut kiire mennä Facebookkiin. Tästä johtuen Facebookkiin on alkanut ilmestyä yksityishenkilöille tarkoitettuja profiileja, jotka on perustettu yritykselle.
Facebook profiili on tarkoitettu ainoastaan yksityishenkilöille ja profiilin tulee noudattaa ns. aitousperiaatetta. Eli profiili pitää luoda oikealla nimellä. Yritykselle voi perustaa joko Facebook ryhmän tai Facebook sivut.
Ryhmä soveltuu parhaiten nimensä mukaisesti tietyn ryhmän sisäiseen tiedottamiseen ja sivut soveltuvat parhaiten ulkoiseen viestintään ja markkinointiin.
Miksi profiili ei sovellu yrityksille?
Tuomio on annattu! Jos et ole netissä 73% väestöstä hylkää sinut!
Vajaa viikko sitten ilmestyi uusin Tilastokeskuksen raportti Internetin käytöstä.
Joskus olen kuullut yrittäjältä, että hänen ei kannata hyödyntää nettiä markkinoinnissa koska hänen asiakaskuntansa koostuu yli viisikymppisistä.
Vanhemmissa ikäryhmissä internetin käyttö yleistyy nopeasti. Internetin käyttäjien osuus 65–74-vuotiaista kasvoi vuodessa peräti kymmenellä prosenttiyksiköllä 43 prosenttiin. Nuoremmissa ikäryhmissä jo lähes kaikki käyttävät nettiä.
Sosiaalisesta mediasta voi tulla krapula

Viime aikoina olen pyöritellyt päässäni ajatuksia siitä, miten sosiaalista mediaa ja sen hyödyntämistä yrityksen markkinoinnissa ja viestinnässä voisi parhaiten kuvata. Tänään satuin lukemaan Eero “rautasilta” Leppäsen ja Kristiina Pääkkösen juttuja Facebookin sivustolla Seksiä, valheita ja sosiaalista mediaa ja toki osaltani osallistuin keskusteluun.
Kristiina Pääkkönen heitti kysymyksen:
Mitkä ovat kipeimmät kysymykset ja rankimmat epäonnistumiset, jotka some-intoilijan pitäisi kohdata? Milloin sosiaalinen media on pienyrittäjälle hyvä markkinointikanava?
Directa hauskuuttaa sähköpostisuoralla
Directa lähettämä sähköpostisuora tippui äsken laatikkoon. Kamppanjan nimikin on hienosti “Kontaktitakuu”.
D:n mielestä yrityksen verkkosivuille ohjattu kävijä tarkoittaa tulosta. Jos näin olisi, niin minäkin olisin jo miljonääri. Tämän tyyppisen markkinoinin teho perustuu juurikin siihen seikkaan, että tällaisiin lupauksiin halutaan uskoa. Eli vähän sama asia kuin tv-shopin ihmelääkkeet- ja vimpaimet laihduttamiseen. Directan kampanjan nimi on hienosti “Kontaktitakuu”. Ja mainitaampa viestissä hauskasti, että ” Älä maksa turhasta, maksa tuloksista.”
Mutta täytyy nostaa hattua Directalle markkinoinnin suhteen. Ainakin heidän röyhkeä markkinointinsa puhuttaa ja nostaa tunteita eikä jätä ketään kylmäksi! Sähköposti oli lähetetty osoitteesta tiedotteet(at)kontaktitakuu.fi
Sosiaalinen media ehkäisee yrityksien syrjäytymistä

Korjaan otsikkoa heti alkuun sen verran, että sosiaalinen media itsessään ei tee yhtään mitään. Itse näen sosiaalisen median kimppuna työkaluja, jotka ovat tehneet kanssakäymisen ja tiedon jakamisen verkossa riittävän helpoksi ja nopeaksi. Sosiaalisen median suosio perustuu siis ihmisten taipumukseen jakaa mielenkiintoisia juttuja (eli juoruta). Mutta haluan korostaa sitä seikkaa, että nimenomaan ihmiset tekevät sosiaalisesta mediasta sosiaalisen.
Ratkaiseeko Google jenkkien ylipaino-ongelman?

Facebookissa leviää Googlen keksimä ratkaisu jenkkien ylipaino-ongelmiin. Katso jutun juoni seuraavasta linkistä ja kiinnitä huomiota reittiohjeen kohtaan 27. :
Google Maps reittiohje: USA – Kiina.
Eli kun Googlen karttapalvelusta hakee reittiohjeet USA:sta Kiinaan neuvoo Google ylittämään Tyynenmeren kajakilla! Matkan pituus on vaatimattomat 4436 kilometriä!
Suomalaisia Google ei ilmeisesti pidä vielä liian tukevina koska esimerkiksi Helsingistä Maarianhaminaan Google ohjaa käyttämään lauttaa.
Suuri hakukoneoptimointi paljastus osa 2
![]() |
Image: 7thsens |
Edellisessä hakukoneoptimointia käsittelevässä artikkelissa ruodittiin Virpi Matikaisen Markkinointi & Mainonta – sivuston vierasblogiin kirjoittaman artikkelin “Hakukoneoptimointi turhauttaa kuluttajan” pohjalta sitä, mitä se hakukoneoptimointi oikeastaan on. Edellisessä artikkelissa keskityttiin pääasiassa hakukoneoptimoinnin helpoimpaan osuuteen, eli sivuston tekniseen hakukoneoptimointiin, jolla lähinnä autetaan hakukoneita ymmärtämään paremmin mitä sisältöä sivustolta löytyy. Tässä artikkelissa sitten keskitytään enemmän valottamaan ns. ulkoista hakukoneoptimointia eli sivuston ansaitsemien linkkien vaikutusta sekä sisällön vaikutusta hakukonesijoitukseen.
Sähköliike Espoo ja suuri hakukoneoptimointi paljastus
Sana hakukoneoptimointi pitää sisällään edelleen suurtaa mystiikkaa ja salaisuuksia ja vaikeaa tekniikkaa. Näin siis moni asian mieltää. Tätä suurta mystiikkaa kuvastaa oivallisesti Virpi Matikaisen kirjoittama artikkeli Markkikointi & Mainonta -sivuston vierasblogiin: Hakukoneoptimointi turhauttaa kuluttajan. Martikaisen oli turhauttanut ilmeisesti tiedon etsintä Googlesta hakulausekkeella Sähköliike Espoo. Tämän artikkelin tiimoilta myös Tietoviikko uutisoi räväkästi otsikolla: Optimoidut hakutulokset ottavat päähän. Itse löysin Martikaisen artikkelin Janne Ansaharjun loistavan Sisältömarkkinointi-blogin kautta.
Pirkanmaan Buustilta ilmaista neuvontaa ja rahallista tukea internet-markkinointiin!
Pirkanmaan Buusti on Tampereen Seudun Uusyrityskeskus ry Ensimetrin ja Pirkanmaan Yrittäjien hanke jonka tavoitteena on auttaa yrityksiä eteenpäin liiketoiminnan eri osa-alueilla.
eBuustista neuvontaa internet-markkinointiin sekä rahallista tukea internet-markkinointi palveluidemme hankkimiseen.
eBuusti on tarkoitettu pirkanmaalaisille yrityksille, jotka haluavat kehittää sähköistä liiketoimintaansa. eBuusti tarjoaa sekä ilmaista neuvontaa, että mahdollisuuden hakea rahallista tukea liiketoiminnan kehittämiseen.
Voit esimerkiksi saada 1190 euron arvoisen Trombi internet-markkinointi pakettimme hintaan 595 €!
Klikkaa itsesi mukaan Buustiin! Pirkanmaan Buusti -ilmoittautumislomake »
Tehokkaalla Google mainonnalla vähemmän klikkauksia
Mitä? Eikö hakukonemainoksilla olekkaan tarkoitus hankkia lisää klikkauksia ja kävijöitä sivuille?
Hakukonemainonnalla on todella helppo hankkia kävijäliikennettä yrityksesi sivuille. Jos tavoitteesi on hankkia kävijöitä , jotta voit kehuskella kävijämäärillä kolleegoille, niin et tarvi asiantuntijan apua Google AdWords mainoksen toteuttamiseen. Noin kymmenessä minuutissa luot tehokkaan mainoksen, joka houkuttelee sivustollesi vierailijoita sen verran kuin budjettisi antaa myöden.
Vielä helpompi tapa on tilata kävijämäärän nostatuspaketti joltain puhelinmyyjältä. Heillä on myös aina takuu palvelulleen. Kun maksat esimerkiksi 2000 euroa niin he takaavat, että saat esimerkiksi 2000 kävijää sivustollesi. Taitavat jotkut myyjät puhua hienosti jopa “asiakaskontakteista” .




Lukijoiden kommentit